tiistai 8. joulukuuta 2009

Jim Rohnin muistoksi!

Rakas mentorimme Jim Rohn poistui keskuudestamme lauantaina 05.12.2009. Jim oli jo pitkään ollut täysin valmis irtautumaan tästä maailmasta jättäen jälkeensä niin ihanan perinnön meille kaikille. Jimin viisaita ajatuksia kannattaa etsiä internetistä ja antaa itselleen aikaa näiden viisauksien lukemiseen/kuuntelemiseen.
Yksi varmaan tunnetuimmista lausahduksista on "Jotta asiat muuttuisivat, sinun tulee muuttua!" Ja tätä ohjenuoraa olen pyrkinyt noudattamaan matkan ollessa todella mielenkiintoinen ja opettavainen.
Oman asenteen vaikutus oman elämän ja kehon tapahtumiin on aivan uskomaton. Kun muutat asennetta itseäsi kohtaan tulee henkilökohtaisista ominaisuuksista huolehtiminen kuten lihavuuden laihduttaminen, alakulon muuttaminen iloksi,köyhyyden vaihtuminen hyvinvoinniksi,kiukun muuttuminen välittämiseksi,epävarmuuden muuttuminen vahvuudeksi jne, TODELLA paljon helpommaksi. Asiat vain alkavat tapahtumaan, ihan itsestään kuljet kohti aurinkoisempaa huomista. Kunhan matkan varrella kiinnität huomiota itseesi, omiin ajatuksiisi ja tunteisiisi. Mitään ulkopuolistahan et voi muuttaa, vain omia ajatuksiasi ja tunteitasi. Mutta sen vaikutuksen ulkopuolellesi ovatkin suorastaan taianomaiset. Kiitos Jim kun jaoit viisauttasi meille sinnikkäästi niin monilla eri sanoilla ja tavoilla että tyhmempikin ymmärsi ettei olekaan aivan toivoton!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti